Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto kesäkuu 2015

Yleinen

Budapest, Unkari

26.06.2015, mau

Istun viimeistä kertaa yöbussissa. Jaggi Intiasta pitää minulle seuraa koko yön eikä anna minun  nukkua. Kellon vitkutellessa kolmeen yöllä, Jaggin aiheet vaihtuvat Intialaisista kansantavoista guruihin ja mustaan magiaan. Kysäisen ujosti, aikooko innokas inkkari ummistaa silmiään ollenkaan tänä yönä: ”Nooooo! Ai donnnn fiil tieddh!”. Hän jatkaa mantraansa ja lopettaa sen hämärään lauluun bussin saavuttua Wienin asemalle. Silloin Jaggi pompahtaa yhtäkkiä ylös istuimeltaan …

Yleinen

Brussel Nord

11.06.2015, mau

Brussel Nord – tuo pohjoisen Brysselin valtaisa rautatieasema. Tuo tuhansien vaeltavien ihmisparkojen välttämätön kohtaamispaikka. Kirskuvat paikallis- ja pikajunat pysähtyvät asemalle minuutin välein, vuorokauden ajasta riippumatta. Myös linikat ympäri Euroopan käynnistävät moottorinsa Brysselin maineikkaalta asemalta. Siksi siitä on kehkeytynyt pikkuhiljaa oman seikkailuni alku- ja päätepiste.   Kiireisten ja kiireettömien matkaajien lisäksi Brysselin pohjoinen rautatieasema antaa suojan muutamalle kodittomalle …

Yleinen

Viimeinen viikonloppu Leuvenissa

06.06.2015, mau

Viimeinen viikonloppu Leuvenissa kuluu tenttiin lukien sekä asioita järjestellen. Rinkka on jälleen purettava ja pakattava uudelleen. Ääriään myöten täyteen tavaraa ja matkamuistoja. Valmistelen viimeistä lähtöäni ja hiipuvia opintojani niin kovin, että en osaa ymmärtää todella jättäväni Leuvenin tällä kerralla kokonaan. Tapaan ystäviäni niin usein, kuin pystyn. Kukaan ei haluaisi Leuvenin kevään loppuvan. Silti aikamme tuntuu katoavan nopeammin, kuin koskaan. ”Thank …

Yleinen

Split, Kroatia

05.06.2015, mau

Paikallisbussi mutkittelee sataa kilometriä tunnissa kohti Kroatian suosiotaan nostattavaa lomakohdetta, Splitin kaupunkia. Keskisessäkin Kroatiassa sataa. Sen sijaan lämpötila nousee sitä korkeammaksi, mitä lähemmäksi saavumme Välimeren rantaviivaa. Balalaikka pauhaa radiossa ja maisema muuttuu metsäisistä vuoristoista valkeisiin kalkkikivirantoihin. Turkoosi vesi valuu vuorilta alas tyyniin lahden poukamiin. Olen saapunut paratiisiin. Splitissä löydän varaamani majapaikan muutaman väärän valinnan jälkeen. Oikea osoite hahmottuu vanhan …