Noin 2 miljoonan asukkaan Budapest on Unkarin pääkaupunki. Budaa ja Pestiä erottaa leveänä virtaava Tonavan joki.
Istun viimeistä kertaa yöbussissa. Jaggi Intiasta pitää minulle seuraa koko yön eikä anna minun nukkua. Kellon vitkutellessa kolmeen yöllä, Jaggin aiheet vaihtuvat Intialaisista kansantavoista guruihin ja mustaan magiaan. Kysäisen ujosti, aikooko innokas inkkari ummistaa silmiään ollenkaan tänä yönä: ”Nooooo! Ai donnnn fiil tieddh!”.
Hän jatkaa mantraansa ja lopettaa sen hämärään lauluun bussin saavuttua Wienin asemalle. Silloin Jaggi pompahtaa yhtäkkiä ylös istuimeltaan ja tanssahtelee ulos bussista: ”Id was nais tu miit ju! Huva! Huva!”, hän tapailee opettamiani suomenkielisiä sanoja eikä malttaisi lopettaa vilkuttamista, vaikka bussi kaartaa jo asemalta kohti seuraavaa pysäkkiä. Minun tulevaa kaupunkiseikkailuani Budapestia.
Huh, hellettä!
Kuuma lämpöaalto paiskautuu kasvoilleni saavuttuamme Budapestin kaukaiselle bussiasemalle. En ymmärrä paikallista kieltä tai valuuttaa. Väsyttää tolkuttomasti, mutta majoitukseeni on pitkä matka. Luovun ajatuksesta kävellä yksin, kahta isoa kantamusta raahaten, kohti keidastani. Yrittäessäni ostaa bussilippua ja sen jälkeen metrolippua, kohtalokseni koituu kuitenkin valita omat jalkani. Lipputiskillä asiakaspalvelijat eivät joko ymmärrä, tai halua palvella väsynyttä matkaajaa. Kyllästyn ja aloitan pitkän vaellukseni kaupunkiviidakon uumeniin. 
Monen mutkan jälkeen pääsen lepäämään hulppeaan majoituspaikkaani. Minulle on varattu kokonainen yksiö, omalla keittiöllä ja kylpyhuoneella.
Oujee!
Nukuttuani vuorokauden, lähden katsastamaan helteistä kaupunkia. Metsästän turisti-infosta kartan ja saan vinkkejä parhaista kohteista. Kiipeän Budan kukkuloille ja ihailen toistaiseksi kauneinta näkemääni kirkkoa. Seuraan Budan linnakkeella vartijoiden vaihtoa, rumpumusiikin rytmittäessä heidän askellustaan. Napsin kuvia Pestin puolelta kaupungintalosta, Sankareiden aukiolta ja Unkarilaisten kortteleista sekä Unescon maailmanperintökadusta, Andrassysta.
Mäkinen Buda ja tasainen Pest
Matiaksen kirkko
Unkarilaisen rahan käsittely on aluksi hankalaa. Älytessäni halvat hinnat ja rahan arvon, tunnen käveleväni paratiisissa. Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta eivät mielistele turisteja. Bisnestä toki yritetään tehdä kaikin keinoin, mutta raja myös kulkee puhtaassa kaupankäynnissä.
Sankareiden aukio – Hösök Tere. Havaitsen pitkästä aikaa tuttua puhetta. En kuitenkaan ymmärrä, miten suomalainen voi hukata toisen suomalaisen näin avoimessa maastossa. Ilkka on pahasti hukassa: ”Ilikka! Ilikka! Mihin se perkele meni?”
Kun helleaalto kipuaa Budapestin kaduilla lähemmäs +40 astetta, alan uupua. Vaihtoaikaan, kokemuksiin ja matkusteluun. Mielessä pyörii sekava ajatuksien kasa siitä, mitä ”pitäisi” tehdä. Samalla paluu Suomeen pelottaa. Stressi, ikävä, odotukset ja kiitollisuus muodostavat aivan uudenlaisia solmuja pääni sisälle. 
Viimeisenä iltana unkarissa, tuijotan seinää sängyn reunalla istuen kaksi tuntia. Se jälkeen olen valmis ummistamaan silmäni seuraavaa päivää varten.