Kölnin miljoonakaupunki (Cologne) sijaitsee Saksan länsiosassa, lähellä Belgian rajaa. Matka sujahtaa aamutuimaan nukkuessa ensin junassa Brysseliin tunnin ajan, sitten bussissa Kölniin nelisen tuntia. Bussikuski suuttuu ja raivoaa minulle, kun löydän oikean linikan isohkolta Bryssel Nordin bussiasemalta vasta viime tipassa. Hän paiskaa rinkkani auton tavarasäilöön ja tönii minut sisälle. Kölnin asemalla kuski ja bussi meinaavat puolestaan lipsahtaa nenäni edestä lähtöön, ennen kuin saan rinkkani takaisin. Pelottaa ja ärsyttää, mutta pääsen vihdoin perille hotelliin.
Pienen hotellin kiinalaistaustainen vanhempi ”herra hotellinomistaja” ottaa minut kiltisti vastaan: ”Lesellllvatiooon?? Hieeelll?…Whee duu juu cam fllooom?”
Kölnin goottilainen tuomiokirkko pistää silmiin välittömästi. Se onkin kaupungin tunnusmerkki ja uusittu 2. maailmansodan pommitusten jälkeen täyteen kukoistukseensa. Jotkin turistit matkustavat kaupunkiin vain nähdäkseen sen massiiviset tornit ja loppumattomat käytävät. Eikä ihme! Jylhä katedraali on jo ulkoa vaikuttava näky.
Kuvissa kaikki näyttää pieneltä. Jos vertailee pikkuriikkisten ihmisten miniatyyreja tai vieressä tönöttävän nelikerroksisen kerrostalon kokoa massiiviseen kirkkoon, saa ehkä jotakin käryä katedraalin oikeasta koosta.
Goottityyliin yksityiskohtaiset koristelut jatkuvat ulkoseinistä sisäosiin. Katedraalin sisälle mahtuisi huhupuheiden mukaan noin 20 000 ihmistä kuuntelemaan jumalanpalvelusta. Käytyäni kirkossa tarkastamassa tilanteen itse veikkaan, että ihmisiä mahtuu sinne aika paljon enemmän. Katedraalin katto ja korkeat tornit nousevat todellakin taivaaseen. Valtavan turistilauman polkiessa jälleen tanteretta, katedraalin pyhyys menettää kuitenkin hieman merkitystään.
Kirkon ulkoseinät ovat täynnä pieniä yksityiskohtia. Minusta tuntuu, että tämä olio tuijottaa minua. Kävelen kahdesti sen ohi enkä pääse irti sen valvovasta katseesta. Palaan uudelleen ottamaan kuvan pelkästään hänen surullisista silmistään.
Rheinin suuri joki on jo itsessään nähtävyys. Sitä pitkin kulkevat valtaisat rahtilaivat yötä päivää ja sen yli kulkee monta massiivista siltaa. Rhein-joen varrelle levittäytyvä kaupunki näyttää parhaimmat puolensa, kun sitä katselee siltojen harjalla.
Valtavat turistiveneet seisovat toistaiseksi parkissa joen laitamilla. Veneellä pääsisi vaikka Düsseldorfiin, jos aikaa ja rahaa olisi.
Kun otan kuvaa hassunhauskoista neliötaloista huomaan, että sadepilvet ovat saapuneet Kölniin. Kuvittelen salaman osuvan valtaisaan siltaan. Tällä kertaa saadaan kuitenkin vain tihkusadetta, joka pyyhkii pitkin poikin Rheiniä.
Rhein-joen varrelle levittäytyvillä hiekkarannoilla voisi kesällä ottaa aurinkoa. Kölnin keskustan vastarannalle on muotoiltu myös laaja Rheinin viherpuisto. Täällä olisi ihmisen hyvä olla leutona kesäpäivänä. Rheinin tuulet pyyhkisivät kasvoja ja vesi liplattelisi rantahiekkaan. Talsiessani tyhjähköä puistoa ristiin rastiin, alkaa kuitenkin taas sataa kylmää tihkusadetta niskaan. Hakeudun toppatakkini suojiin. Kesää täytynee vielä hetken odottaa.
Kivoja siltoja riittää jokaisen sillansuunnittelijan ja reppureissaajan makuun
Vähän liejuisempaa hiekkarantaa…
Tämän sillan kaltereihin rakastavaiset voivat kiinnittää lukon ja heittää avaimen Rheiniin ikuisen rakkauden merkiksi. Mietin, miltähän joen pohja näyttää, sillä lukkoja ja niiden avaimia on kertynyt pohjaan jo tuhansia
Rhein park. Miksi en ottanut juoksukenkiä mukaan?