Helsinki-Vantaan lentokentällä jään heti terävän turvatarkastajan haaviin: ”Katsotaan nyt nämä tavarat kuitenkin, kun ei oikein tuo läpivalaisu selkeyttänyt…mitäs sulla on täällä?”, hän utelee samalla, kun purkaa kaikki mustan käsilaukkuni tavarat yksi kerrallaan erivärisiin laatikoihin. Olen niin hermostunut, että vastailen vain sana kerrallaan. Kun kaikki tavarat on läpivalaistu, vaatteeni tutkittu ja minut kuljetettu kysymyksien saattelemana muutaman kerran lentokenttäsirkuksen porttien läpi, pääsen etenemään kohti uskomattoman tyyriitä ravintoloita ja rahankiskontapuljuja.
Astuessani parin tunnin päästä Kööpenhaminan lennolle johtavaan haitariputkeen, olen onnistunut tuhlaamaan liian monta euroa ruumaan menevään, ”ylimääräiseen” laukkuun, lässähtäneeseen sämpylään, vaahtokahviin sekä pullolliseen vichyvettä. Laskiessani näitä menoeriä, jännitykseni unohtuu hetkeksi.
Kööpenhaminan lentokentällä ei paljoa mietitä. Viilettäessäni niin lujaa, kuin kehtaan kentän toisesta päästä toiseen, huomaan sen muistuttavan aika paljon Suomen lentokenttää. Tosin huonojalkaisia ja sellaisia, joilla on kiire jatkolennoille, auttavat kätevät liukumatot. Lastaus koneeseen alkaa juuri, kun saavun lähtöportille, ja pian ollaan jo ilmassa. Taas tuhlaan leipään, joka maksaa koneessa triplahinnan itsetekemiin eväisiin.
Brysselin kentällä ihmetyttää. Se on aika iso ja siellä on aika tosi paljon ihmisiä. Seurailen matkalaukkumerkkejä ja sitten eksyn vessaan. Jään jälkeen muista, samalla lennolla olleista matkustajista järjestellessäni kassiani wc:n puolella. Kun kipitän matkalaukkuhihmalle, kaikki ovat jo häipyneet. Yksinäiset laukkuni pyörivät keskenään hihnalla. Järjestelen niitäkin niin kauan, kunnes olen saanut kaiken kahteen laukkuun, selkäni on hiessä ja jännitykseni kerätty takaisin taskuun, mistä se livahti jossain vaiheessa luoden paniikkia päähäni.
Nyt pitäisi löytää kellarista juna. Paiskon tikettiautomaattia vähän aikaa ja paitani kastuu hiestä. Ei onnistu. Löydän onnekseni lipunmyyntipisteen, jossa selviää, että minulla on neljä minuuttia aikaa juosta junaan. Rymistellessäni liukuportaisiin, kohti junaa, painan vahingossa hätäjarrua ja portaat tekevät äkkipysähdyksen. joku huutaa ”MERDE”ä kupsahtaessaan nurin. Yksi laukuistani paiskautuu edessä olevan takajalkoihin. Haluaisin pahoitella, mutta kaikilla liukuportaissa näyttäisi olevan kiire lähtevään junaan. Itsekin pistän juoksuksi, kantaen kahta tiiliskivisäkkiä, miten taidan.
Seikkailu jatkuu vielä muutaman hikisen tunnin ajan Brysselin kaupunkiviidakossa. Joudun aika monen epäilyttävän tyypin jututeltavaksi sekoillessani vanhan vetolaukkuni ja mustan tiiliskiven kanssa. Eksyttyäni aiotulta reitiltäni liian monta kertaa, otan taksin ja hän ajaa minut kymmenellä eurolla 3km matkan hotelliin. Hotellihuoneessa ei juuri muuta olekaan, kuin sänky. Ystävällinen respan setä näyttää kaiken tarvittavan; miten netti toimii ja mistä saa ruokaa. Sitten hän toivottaa minulle hyvää yötä.
Ei tässä huoneessa ole jääkaappiakaan, saatika minibaaria. Eväät ja lääkkeet kylmään!