Päätämme juhlistaa vaihto-opiskelumme puoliväliä ja pääsiäisloman alkua käymällä opiskelijoiden suosimassa kiinalaisessa ravintolassa. Melko pian selviää, että nuudeliruoka on halpaa, mutta epäilyttävää. Tarjoilija haalii nuudelia kippoon puoliksi jonkinnäköisellä keittiövälineellä, puoliksi käsillä. Pastasta löytyy hius ja tilatessani tofuvaihtoehdon, saan kaksi kertaa kanavaihtoehtoa: ”Not good, not worth for a visit again!”
Kun olen toivottelemassa mukavia lomapäiviä, tsekkityttö pyytää minua vielä mukaansa ”kuuntelemaan musiikkia Leuvenin kaupungin tornille”. No, kun kyseessä on ilmainen reissu, seurailen häntä ilomielin tornin portille. Portti on kiinni, mutta sujahdamme sen ali ja pian kiipeämme ainakin sata rappua kohti kapean tornin huippua. Ylhäälle vihdoin päästyämme livahdamme vaivihkaa tornin tasanteelle, ja ihastelemme kaupunkia.
Waau!
Kun napsimme kuvia mahtavista näköaloista, tasanteelle saapuu muitakin nuorempia tornin valloittajia. Heillä on kuitenkin ihan opastaja mukana. Liitymme salaa jonon jatkoksi, ryhmän jatkaessa ylemmäs torniin. Muutaman rappusen jälkeen saavumme pieneen huoneeseen, jonka keskellä tönöttävät kelloja soittavat urut. Vanhempi nainen asettuu penkille ja kysyy, mitä me haluaisimme hänen soittavan.
Nainen soittaa ensin nuoteista jotakin Leuvenin värssyä, ja kääntyy sitten kysymään, mitä me haluaisimme kuunnella…
Kysyn, osaako hän soittaa Yesterdayn. Nainen alkaa hakkaamaan nyrkeillä urkujen koskettimia ja kellot kajauttavat kaupungin ylle Beatlesin tutuimman kappaleen. Yllättävä vierailu päättyy yhteislaulantaan tornin pienessä huoneessa valtavien kellojen kajahdellessa päidemme päillä.
Ping-pang! Pong- PÄNG! Jestödeeeeei!