Bussimatka Berliinistä Tsekin pääkaupunkiin, Prahaan, kestää noin 4,5 tuntia. Saksan ja Tsekin raja täytyy ”alittaa” tunnelia pitkin. Bussin putkahtaessa tunnelin läpi maasta toiseen, maiden välisen eron huomaa ainakin ympäristössä välittömästi. Saksalainen teollisuus- ja maatalousmaisema vaihtuu äkkiä mäkisiin metsiin. Vuorien laaksoissa kylät ja kaupungit nauttivat Keski-Euroopan leudosta ilmastosta ja valkea savu tupruaa taivaalle vanhojen tiilitalojen savupiipuista.
Olen ehtinyt vierailla Tsekin maan pääkaupungissa jo muutamaan kertaan aikaisemmin. Olen niin ikään liikuttunut tsekkitytön ja hänen ystäviensä tarinoista, kun he ovat kertoneet kaihoisasti kotimaastaan. Sen vuoksi paluu Prahaan tuntuu mukavalta. Toki Prahassakin kekkuloi yli miljoona vakinaista asukasta ja metsämaisemat unohtuvat bussin päräyttäessä suurkaupungin talojen ja ihmissotkun sekaan. Lisäksi turisteja kaupungissa hyörii vuodenajasta riippumatta monta kymmentä kertaa enemmän, kuin ”aitoja” prahalaisia. Edellä mainituista seikoista huolimatta, Praha ei petä odotuksiani.
Tsekkityttö on varannut pääsiäisen kunniaksi lomamatkan Epsanjaan emmekä ehdikään tavata. Ennen matkaansa hän on piilottanut erivärisillä puukynillä piirrustamansa kartan vanhan kaupungintalon nurkille. ”Toivon, että nautit tunnelmasta, joka kotikaupungissani vallitsee!”, hän kirjoittaa.
Ja minä pidän! Kävelen pieniä mukulakivikatuja vanhassa kaupungissa, ihmettelen värikkäitä ja koristeellisia taloja, ostan halpaa ruokaa ja viiletän pääni tainnoksiin ostoskeskuksissa. Ihmiset ovat hyvällä tuulella ja juttelevat minulle paljonkin. En vain ymmärrä yhtään mitään, ja päädyn hymyilemään typerästi. Tsekkiläisen ihmisen puhe on minulle kuin hepreaa. Opin jotenkuten sanomaan ”dekuju – kiitos”. Tsekkityttö ohjeistaa minua kuitenkin etänä viisaasti seuraavia ”dekuju”-tilanteita varten: ”It’s nice to be important but more important to be nice”.
Värikästä ruutupaperikarttaa seuraillessa näen tutuimmat: Kaarlen sillan, Vaclavin aukion, Prahan linnan, ja Vituksen katedraalin. Kaikki tärkeimmät teatterit, kaupungintalot, maistraatit ja niin edelleen. Lisäksi hän neuvoo minut ”kirsikkalaaksoon” ja Letnan puistoon, jotka häikäisevät näköalapaikoillaan. Ystäväni kotikaupunki pitää minut liikkeellä ja iloisena eikä minua haittaa ollenkaan ihastella sitä itsekseni.