Amsterdamin ja Brysselin väliä kulkevan bussin kyytiin on minun lisäkseni ehtinyt pari rastatukkaista hippiä sekä hollantilaisia opiskelijoita. Ranskaa höpöttävä bussikuski ajelee leppoisasti läpi eteläisen Alankomaan viljelysseudun. Ihastelen postikorttimaisemia, tuulimyllyjä ja vihertäviä peltoja. Lehmät ja vuohet loikoilevat ruohoisilla tatameilla, odotellen kaukaa lähestyvää sadetta.
Kaikkien kanssamatkustajien harmiksi, emme pösötä suoraan Amstelin rannalle. Sen sijaan kyllästynyt bussikuski jättää sekalaisen lauman jonnekin hyvin kauas Amsterdamin keskustasta, notkuvista turistikaupoista ja yötä-päivää aukiolevista baarikaduista.
Ensimmäiset bussista ulos kerenneet suunnistavat läheiselle juna-asemalle. Muut seuraavat tottakai perässä. Kylmä viima pistää jononhännillä olevat sekä minut hyppimään paikoillaan, kun odottelemme vuoroamme lippujonossa. Ensimmäisten hermostuneiden polojen lippujen hankinnassa menee kuitenkin jäätävän pitkä aika. Selviää, ettei kukaan ole ennen matkustanut Amsterdamissa junalla saatika millään muullakaan kulkupelillä. Ihmettelen, miksi kukaan ei uskaltaudu käyttämään keltaisen väristä automaattia. Rohkaistun lähestymään sitä käsieni kylmentyessä liikaa. Ymmärtämättä, miten asian hoidin, olen yhtäkkiä tilannut lipukkeen itselleni. Sitten yrittänyt joko puhuen tai huitoen neuvoa muita ja kipittänyt junaan. ”Act like a local”, hoen itselleni junassa.
Amsterdamin keskustassa bileet ovat jo käynnissä. Ihmiset vipottavat jokaiseen suuntaan juna-asemaa vastapäätä olevalla aukiolla. Otan hämilläni muutamia kuvia. Keskustan Nieuw Markt-aukiolle on saapunut tivoli. Karkeloiva kansa riemuitsee pippalomusiikin pauhatessa täysillä. Osa nuorista maailmanparantajista ryhtyy hurjaan tanssiin Uuden kirkon edustalla. Itsenikin tekisi mieli ottaa pari steppiaskelta. Maltan kuitenkin aikeeni ja siirryn kiireisimmiltä kujilta kanaalien rannoille notkumaan.
Koska minulla on vain viisi tuntia aikaa kiiruhtaa takaisin hämärälle bussipysäkille, ehdin tutkia vain hieman mukavalta tuntuvaa hollantilaiskaupunkia. Etsiskelen innoissani Anne Frankin taloa. Kunnon turistin lailla haluan nähdä edes jotakin oikein tunnettua ja kuuluisaa. Sekoilen silti liian pitkään jokisuistojen, sillanpielien ja kadunkulmien varsilla.
Eksyn kiireisiltä kortteleilta mielenkiintoisille sivukujille, ja jään nauttimaan auringon lämmittävistä säteistä.
Tuntuu, että koko Frankin Annelin talo piilottelee minulta. Vihdoin löydän itseni museoksi muutetun huoneiston sisäänkäynnin edestä. Jono innokkaita ja vähemmän innokkaita turisteja on kuitenkin liian pitkä. Vierailuaikani Amsterdamissa hupenee yllättävän nopeasti, joten joudun jättämään Frankin selkäni taakse tällä kertaa.
Löydettyäni helposti takaisin juna-asemalle, junaan ja lopulta bussiin, olen hämmentyneen tyytyväinen päivääni. Amsterdam viidessä tunnissa. Mahdollista, helppoa ja mukavaa. Postikorttimaisemat ja aurinkoinen kaupunki jättävät päiväreissulaiselle mukavan muiston.