Vaihdan suunnitelmieni mukaan hotellia parin korttelin päähän. Huolimatta siitä, että internetissä hotellia on haukuttu huonosta palvelustaan, tupakanhajuisista huoneistaan ja epäilyttävästä sijainnistaan, todistan itselleni väitteet harhaisiksi ja lähden talsimaan hotlalle empimättä. Saapuessani aulaan, komea respan nuorimies tokaisee, että sisäänkirjautuminen on vasta kahdelta. Pyydän, että saisin jättää tavarani säilöön, kunnes huoneeni vapautuu. Hän iskee silmää ja alkaa kantaa laukkujani takahuoneeseen, oletan sen tarkoittavan jotakin positiivista.
Kierreltyäni sateessa hetken, kello lyö kaksi iltapäivällä ja pääsen kirjatumaan hotelliin. Respan George Clooney pyytää minua maksamaan 150 euroa ja siinä kohtaa säpsähdän: ”miksi niin paljon??” Hän laskee kulut uudelleen ja pyytää edelleen 150 euroa. Maksan mutisten. Laskelmieni mukaan olen pulittanut kolmesta yöstä jo kolmesataa euroa, eihän se voi pitää paikkaansa… Saavun huoneeseen, ja säpsähdän taas. Hemmetin hieno kahden hengen lukaali. Lähden samantien aulaan selvittämään asiaa. George kertoo, että hän halusi antaa minulle paremman huoneen, kuin olin varannut. Hinta olisi kuitenkin sama. Kysyn, miksi sitten 150 euron sijasta olen maksanut nyt 300 euroa. George ihmettelee kanssani suomenkielistä varauskuittia, jonka olen lähtiessä tulostanut: ”Et ole maksanut etukäteen vaan varannut huoneen, jonka nyt maksoit. Voimme kyllä vaihtaa pienenpäänkin, jos haluat. Hinta on kuitenkin sama.” Alan ymmärtää. Mallipoika onkin tehnyt paremmin kuin hyvin, olen saanut yhden hengen huoneen hinnalla paremman, ja olenkin itse pudonnut jo budjettilaskelmistani. Yrittäessäni kiittää ja pahoitella samaan aikaan, hän heiluttelee kultakelloaan ja hymyilee tietokoneelle. Minä kipaisen juoksujalkaa neljänteen kerrokseen nauttimaan luksusmajoituksestani.
Aamupalan jälkeen päätän lähteä tarkistamaan Brysselin shoppailumahdollisuudet. Eksyn Grote Markt – aukiolta suoraan himoshoppaajan unelmamekkaan, ”Uudenmaankadulle” (Rue Neuve). Kauppoja löytyy tutuilla nimillä varustettuina H&M:stä, Mangoon ja Zaraan, mutta mielenkiintoni kohdistuu hyvin pian semmoisiin nimikkeihin, mitä ei Suomesta löydy. Näitä ovat muun muassa Primark (himoshoppaajan taivas ja helvetti), Jennifer.com (no netistä löytyy) ja astetta halvempi C&A sekä monia, hirveän monia muita.
Naiset hyppivät innoissaan kadulla, säntäillen edes takaisin ja kaupasta toiseen. Osa miehistä roikkuu joten kuten mukana, osa tekee ihan tosissaan ostoksiakin. Muutamat jäävät kauhistelemaan äitien, siskojen siskon kaverien ja muiden naisten valtaamia kauppoja ulkopuolelle, hyiseen kevätviimaan. Itsekin hengittelen aina hetken kerrallaan kauppojen edustalla, ennen kuin sukellan muiden naisten tapaan maksulliseen vaatevarastoon tonkimaan halpoja hepeneitä. Lopulta olen tyytyväinen tekemiini kauppoihin, sillä 20 eurolla mukaani on lähtenyt teepaita, farkut, kasa ponnareita, parit hanskat ja pieni hajuvesi.
Jätän Uudenmaankadun taakseni ja suunnistan Pyhän Maikkelin katedraalille. Notre Damea muistuttavan, jylhän kirkon kellot kaikuvat kaupungin yli tasaisin väliajoin. Tämän pyhyyden ohi olen kulkenut ennekin, mutta nyt astun sisälle ja häkellyn. Katedraalin korkeus, mahtavat pilarit ja valtavat käytävät tekevät vaikutuksen. Kuvittelen kuninkaalliset häät ja kauniin morsiusparin kulkemaan pitkin kirkon leveää käytävää. Urkujen kumea ääni täyttäisi katedraalin jokaisen nurkan ja soisi kivisissä seinissä.
Lämmittelen katedraalissa hetken. Auringon valo saa kirkon koristeelliset ikkunat hehkumaan ja kajastus kulkee pitkin marmoripilareita. Joidenkin mielestä auringon valo riittää lämmittämään kylmää kaupunkimaisemaa niin, että voi vaihtaa jo kesäshortsit jalkaan. Minun käteni jäätyvät jälleen astuessani ulos katedraalin ovista.
Ohho aika kalliita hotlia..