Kroatian itsenäistyttyä vuonna 1991, Zagrebista muodostui maan pääkaupunki. Tällainen pitkälle alle miljoonan ihmisen asuttama lääni sijoittuu maan pohjoisosiin, Medvenica-vuoriston ja Savajoen väliin.
Rynnistäessäni jälleen bussin kyydissä Slovenian läpi Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin, ihastelen vuoristoisia maisemia. Havumetsät piirtyvät näkökenttääni ja harmittelen, ettei minulla ole aikaa jäädä samoilemaan Slovenian puolelle. Saavuttuamme sateiseen Zagrebiin, tuntuu kuin olisin matkannut linikan sijaan aikakoneella viisikymmentä auringonkiertoa taaksepäin. Talojen julkisivut järkyttävät huonokuntoisuudellaan. Ohitseni köröttelee museoaikainen, ruosteinen raitiovaunu ja noin 15 vuotiaat pojat pistävät röökin palamaan ohittaessani paikallisen koulun.
Kroatian itsenäistyttyä Jugoslaviasta, maassa alkoi samantien sota. Virallisesti sota päättyi 1992, mutta varsinainen rauha solmittiin vasta vuonna 1995. Tällainenkin autiotalo tönöttää edelleen keskellä vilkkainta messualuetta, muistuttaen juuri käydyistä taisteluista.
Tästä hotellille. Kadunnimet hauskuuttavat rytmisyydellään.
Mieleni on yhtä sateinen, kuin vallitseva ilmasto löytäessäni vihdoin hotellintapaiseen majapaikkaani. Rinkkaan on onneksi mahtunut pullo Pariisin matkalta ostettua torakkamyrkkyä, joten eiköhän tässäkin kauhujen kammiossa voi yönsä joten kuten nukkua. Hotellihuone itsessään jatkaa 60-luvun teemaa vanhanaikaisella sisustuksellaan, ruskeankihertävällä puhelimella sekä pienen pöydän kokoisella televisiolla. Suihkusta tulee kylmää vettä niskaan ja ikkunat vetävät kuin seula. Annan kuitenkin Zagrebille tilaisuuden näyttää mahdollisuutensa. Budjettimatkallahan tässä ollaan!
Viimeisetkin unelmat särkyvät samantien, kun löydän hotellin kyljestä ruutupaperille kirjoittamani varauspaikan nimen. Kiroan hetken aikaa tönön ulkopuolella, jonka jälkeen pyyhin hymyn kasvoilleni. Sitten rohkaistun astumaan rähjän narisevista ovista sisään.
Hotellihuoneen sisustus on hemaisevan ruskea. Raid käyttöön!
Seuraavina päivinä sataa ja tuulee. Ostan lähimmältä ostarilta sateenvarjon, joka hajoaa välittömästi sen avattuani. Ilma on kuitenkin lämmin eikä minua sen vuoksi haittaa kahlata katuja peittävissä lätäköissä. Ukkosrintamat kiertelevät Zagrebia reunustavaa Medvenica-vuoristoa.
Noniin! Jokohan sitä sadetta taas saataisiin, että viljatkin itäisi ja pääsisi kunnolla uimaan!
Kaupungin kuuluisalla Dolak-markkinapaikalla pidellään sadetta. Sen sijaan markkinahumu on yhtä vilkasta kuin minä tahansa arkipäivänä. Ostan Suomeen verrattuna melkoisilla alehinnoilla tuoreita kasviksia ja marjoja. Paikalliset lappavat euron hinnalla esimerkiksi kilon herneitä ja minulla on vaikeuksia kantaa kaikkea ostamaani takaisin huoneistolle.
Käväisen ihastelemassa vanhaa kaupunkia sekä kävelykatuja. Piipahdan näköalapaikalla ja ”Särkyneiden sydänten museossa”. Lisäksi yritän uhkarohkeasti kavuta vuoristoon ja valloittaa sen huipun. Päädyn kuitenkin harhailemaan jossakin paremman kansan asutusalueelta.
Uudempaa rakennusta ja sotamarsalkan patsasta…
Kaduilla on somia yksityiskohtia ja kaupunki on vehreä
Torilla myydään muun muassa tällaisia vempeleitä
Kävellessäni kohti särkyneiden sydänten museota mietin, miten särkyneen sydämen voi yleensäkään museoida. Astuessani sisälle trendikkääseen puljuun, ymmärrän asian paremmin. Museoon on kerätty tarinoita ja tarinoiden kertojien lähettämiä tavaroita, joita he ovat syystä tai toisesta säilyttäneet muistoina särkyneistä pari- tai sukulaisuussuhteista.
Ihastun Zagrebilaisten ihmisten ystävällisyyteen. Suurin osa heistä puhuu myös melko hyvää englantia. He hymyilevät pauhaavasta sateesta huolimatta ja kaupungin kaduilla tuntuu turvalliselta liikkua. Paikalliset näyttävät jokseenkin suomalaisilta piirteiltään eivätkä puutu yksinäisen kaduntallaajan matkaan kysymättä. Se nostaa mielessäni Zagrebin pisteitä, huonohkosta hotellista riippumatta.
Vanhankaupungin Tapanin kirkon kattoa peittää mahtipontisesti Kroatian lippu sekä Zagrebin vaakuna.
Viimesenä päivänä kävellessäni takaisin hotellinrähjälleni, sadepilvet saavat yhtäkkiä tarpeekseen. Ne kiertävät kierroksensa loppuun ja kohoavat vuoristoa kohtisuoraan ylös. Katsahdan sattumalta selkäni yli kaupunkia päin ja äimistyn. Pilvet paljastavat hiljalleen vuoriston kallioiset huiput ja auringonsäteet laskeutuvat Zagrebin ylle. Yritän ottaa kuvaa näkymästä, mutta kännykkäkamerani ei pysty tallentamaan moista kauneutta. Näky painautuu mieleni lokerikoihin. Zagreb ja Kroatia lunastavat matkani parhaat pisteet muistoihini.
Kuva vuoren valloitusreissulta, jolloin vielä sateli aika lailla. Vuoren huiput jäävät sumupilvien taa.