Leveän Scheldejoen varrella sijaitseva Antwerp (Antwerpen) on Belgian toiseksi suurin kaupunki. Leuvenin kylään verrattuna eron huomaa heti astuessaan ulos juna-asemalta. Kaupat ja kävelykadut alkavat pikkuhiljaa täyttyä sekalaisen vaihto-opiskelijalauman saavuttaessa jättimäistä Antwerpenin juna-asemaa. Minä tapaan junassa itävaltalaisen tytön, ja meillä juttu luistaa alusta alkaen todella hyvin. Muita ei kiinnosta tutustua meihin ollenkaan ja he etsiytyvät omiin pikkupiireihinsä.
Kohta tulloo vettä!! (taas)
Antwerpenin juna-asema rakennettiin lopulliseen muotoonsa 1905 ja sen arkkitehtuuri on Belgian kauneimpia. Osa pitää sitä myös koko Euroopan kauneimpana juna-asemana. Äimistelemme pääaulassa korkeaa kattoa ja suunnattoman suurta kokonaispinta-alaa. Junia lähtee ja saapuu viidessä eri kerroksessa ja lähtöportit näyttävät avaruusalusten kiitoradoilta valoineen.
Junia lähtee ja saapuu viidessä eri kerroksessa. Valaistus saa lähtöportit näyttämään tieteisseikkailulta ja innostun puhumaan Luke Skywalkerista.
Tieteisseikkailun ja kuninkaan palatsin mukaisista maisemista hypähdämme rauhaisaan Antwerpenin keskustaan ja matelemme ryhmän oppaan perässä Ruubenin talolle. Vettä piiskaa taivaalta kymmenen minuutin välein, sitten paistaa aurinko.
Osa vaihtereista on bailannut henkensä edestä edellisiltana baarissa. Olo on kuulemma sen mukainen. Ryhmämme selviytyy kuitenkin juuri ja juuri täysipäisenä Herra Ruubenin talolle. Kotteron takapihalla on kitulias puutarha ja puolet krapulaisesta ryhmästä tungetaan sinne odottelemaan. Muutama polo ei kestä enää odottelua ja säntää pikapika lähikauppaan hakemaan helpotusta oloonsa. Sillä välin pihaporukkamme koomikot alkavat heittää sketsiä laimeasta turistikierroksestamme. Osa nauraa velvollisuudentunnosta, jotkut ihan oikeasti.
Odottelemme hemmetin monta minuuttia tutisten joko sateessa tai viimassa. Osa porukasta on aina kateissa.
Herra Ruubenilla lienee ollut todella sekava ajatuksenjuoksu. Talon seiniä koristavat maalaukset sisältävät joko kuolleita eläimiä kukkavaasien vieressä tai lihavia, alastomia naisia enkeleiden kanssa. Mietimme, ovatko dramaattisten taulujen mallit olleet eläviä. Talo alkaa vaikuttaa friikiltä. Mitähän noituutta tai hulluutta täällä on harjoitettu? Kauhukuvat eivät pääse millään valloilleen, sillä joku viheltelee ja imuroi yläkerran rappusia. Normipäivä.
Yksi kesyimmistä Herra Ruubenin luomuksista.
Ruubenin huussin jälkeen tsekkityttö liittyy joukkoihimme. Hän on tullut omin päin junalla eikä kukaan huomaa, ettei hän oikeasti kuulu turistikierrokseen. Päätämme lähteä tsekkitytön ja itävaltalaisen kanssa omille teillemme, sillä turistikierros matelee eikä tästä päivästä muuten tule yhtään mitään. Syömme toistaiseksi parhaat ateriat pienessä nuorisokahvilassa. Sitten käymme vanhalla linnalla, jossa on sattumalta paikalliset lastenkutsut.
Linnanporttia vartioi herra, jolta on tarinan mukaan viety… miehellinen osuus jo aikoja sitten.
Linnan sisälle on aseteltu valkokangas, jossa luurangot tanssivat helvetillisen tangon. Olemme yhtä ihmeissämme kuin lastenkutsujen rääkyvä lapsilauma. Kaikki seuraavat yllättävän hiljaa tangoa päätökseen asti. Luurangot hajoavat lopulta kappaleiksi ja palavat pirullisessa roihussa tuhkaksi.
Jossain vaiheessa tanssipartnerilta lähtee olkaluu vahingossa paikoiltaan. Ikävää.
Napsimme linnan näköalapaikalta pari pakollista kuvaa ”suuren leidin” kirkosta.
Pakollinen kirkkokuva tähän väliin.
Yhtäkkiä tytöille tulee taas nälkä. Tsekkityttö ehdottaa ”maailman parhaimpien ranskalaisten” maistamista joen alittavan tunnelin toisessa päässä. Pitäähän se kokea! Ei muuta, kun sukeltamaan tunneliin. Kävely- ja pyöräilytunneli on arviolta kilometrin pituinen, kolkko putki. Pelleilemme tunnelin toiseen päähän, jossa hiljainen katukuva ottaa meidät vastaan. Selailemme karttaa. Tässä sen burgeripaikan pitäisi olla?! Lopulta äkkäämme silmiemme edessä pienen valkoisen tönön ja tytöt saavat ranskalaisensa. Maistan yhden ja totean sen olevan rasvaa, ilmaa ja perunajauhoa. Ei mitään maailman parasta.
Keksimme leffatrailereita kulkiessamme tunnelin läpi. ”The Tunnel never ended and they lost their mind. What really happened… in… the… Tunnel…???”
Onko se tosissaan tuo?!
Myöhästymme ainakin kolmesta tai neljästä, takaisin Leuveniin palaavasta junasta. Temppuilemme, nauramme ja vitsailemme Antwerpenin kaduilla. Käymme kahviloissa ja kiertelemme joen vartta. Aika menee niin nopeasti, että selviydymme juna-asemalle vasta kauan sen jälkeen, kun aurinko on laskenut. Junassa toteamme yhteen ääneen, että tämä oli kiva päivä!