Ei ole mitenkään hirveän kaunis aamu, kun saavumme täpötäydellä paikallisjunalla Ghentin kaupunkiin, Belgian länsiosaan. Tällä kertaa matkaani on uskaltautunut eräs itävaltalainen sekä ranskalainen polo. Hyinen ilma piiskaa vasten kasvoja, kun ihmettelemme autioita kortteleita. Missä kaikki ihmiset ovat? Innostus nostaa kuitenkin tunnelmaa ja löydämme muutaman kivisen kadunpätkän jälkeen vähän vilkkaamman keskustan.
Leie-joen varrella sijaitseva Ghent on Belgian kolmanneksi suurin kaupunki. Paikalliset asukkaat tuntuvat kuitenkin kadonneen kokonaan. Värjöttelevät varmaan lämpimissä kodeissaan tai viettävät vapaapäivää jossain muualla. Niinpä kaupungin keskustassa seikkailee ainoastaan turisteja.
Vaikka emme paikallisia bongaakaan, he ovat silti jättäneet jälkensä sinne tänne. Huomaamme pian, kuinka ylpeitä he ovat kotikortteleistaan. Melko käytettäväksi osoittautuvan karttamme ja kaduilla tuulessa heiluvien kylttien mukaan kaikki Ghentissä on maailman suurinta ja parasta.
Tarkastamme muun muassa suurimman tikkarin, vessapaperirullan ja graffitikadun. Huomaamme maailman parasta kaljaa myyvän ravintolan ja viivymme pitkään tyylikkäimmäksi rankatun näyteikkunan edessä. Nähtyämme nämä, olemme kaikki samaa mieltä. Todella outoa, mutta ei huikean ällistyttävää. Jokaisen omasta maasta löytyy jotakin parempaa.
Vaikka Ghentissä tuntuu kartan mukaan olevan paljon nähtävää, kierrämme samaa korttelia neljä kertaa ympäri. Kartta huijaa meitä siihen kirjatuilla ”nähtävyyksillään” ja kaikilla alkaa olla kylmä. Sunnuntaina suurin osa kaupoista ja gallerioista pysyttelee kiinni eikä Belgian kolmanneksi suurin kylä tarjoa tänään parastaan. Mäkkärissä pidetyn pikapalaverin jälkeen, suuntaamme takaisin juna-asemalle. Ghent jääköön tällä kertaa nitisevän junan ikkunoiden taa odottelemaan aurinkoisempia päiviä.