Vaikka olin päässäni kuvitellut miljoona erilaista vaihtoehtoa siitä, millaiselta kahdeksan hengen opiskelijakämppä voisi näyttää, en voi välttyä järkyttymiseltä. En järkyty vain kerran vaan joka kerta, kun avaan kommuunini ulko-oven. Asuntola sijaitsee ihan mukavalla paikalla, noin 30 minuuttia keskustasta. Paikallisessa ”metsässä”. Belgialainen metsä on hyvin hoidettu ja taloja näkyy siellä täällä eikä ihmispaljoudelta voi välttyä.
Lähellä kylmän kolkkoa yömajaani on urheilukampus, moottoritie sekä valtaisa varastomainen supermarketti, josta hamstraan ensimmäisinä päivinä ruuat hyllyyn. Keittiössä haiskahtaa vanha ruoka ja löydänkin ruuan jätteitä pitkin poikin keittiötä. Roskat lajitellaan ja se on tärkeää. Muovit siniseen pussiin, paperi ja kartonki laatikkoon, muut ruskeaan pussukkaan, mutta kukaan ei jaksa viedä roskia ulos.
Onneksi keittiö on jääkylmä, eipähän haise niin paljon!
Luulen, että lajittelu on tapana vain tässä kommuunissa, mutta pian minulle selviää, että se on ennemmin laki kuin tapa Belgiassa. Jos ei lajittele, saattaa saada sakot. Sakkoja jaellaan anteliaalla kädellä myös esimerkiksi siitä, että puhuu pyörällä ajaessa kännykkään tai tekstailee. Siitä, että pyörässä ei ole sekä etu-, että takavaloja. Siitä, että esiintyy humalassa kadulla. Siitä, että laulaa kadulla. Siitä, että metelöi ylipäätään. Ja kaikkein paheksuttavimpana pidetään sitä, että erehtyy pissaamaan yleiselle paikalle. Sellaisesta toiminnasta rapsahtaa varmat sakot tai kylmä yö putkassa.
Opiskelijakommuunissa yleisiä tiloja ei lämmitetä. Itse pistän patterin täydelle teholle ja siirrän sängyn patterin viereen pitääkseni karmean kylmyyden loitolla. Suihkussa käyminen pelottaa. Kylmä ja hämärä yhteissuihkutila ei houkuta. Painellessani suihkun nappulaa, vettä valuu hiljakseen aina 15 sekuntia kerrallaan. Ensin jääkylmää, sitten tulikuumaa. Uskaltautuessani tuohon Auschwitsin kaltaiseen peseytymisriittiin pidän inhotuksen loitolla kesää ajatellen. Jokaisella painalluksella tuntuu kuitenkin, että pulahdan avantoon, jonka jälkeen päälleni heitetään kattilallinen kiehuvaa vettä.
Kaikki pienetkin asiat täytyy opetella. Kaupassa ihmettelen, miksei täällä ole kassalinjastoa. Myyjä nostelee painavia ruokasäkkejä kärrystä toiseen ja ottaa tavaroista viivakoodin miten taitaa. Seurailen, kuinka muut kävelevät tiellä ja yritän matkia heitä. Päädyn monta kertaa oudoille, uusille kaduille ja kartta on ehdoton apuväline takin sivutaskussa.
Sujuvan keskustelun ymmärtäminen ja oppiminen englanniksi vie sekin oman energiansa. Toistaiseksi vieraiden ihmisten kanssa pitäisi osata olla, ymmärtää heidän tapojaan, varoa sanomasta jotakin loukkaavaa ja oppia erottamaan sanoja esimerkiksi tsekin englannista tai hollannista. Kaduilla korviini kantautuu myös muita kieliä ja tunnistan sanan tai kaksi sieltä täältä.
Opetellessani sopeutumaan uuteen kulttuuriin, opin elämään uudelleen. Tuon ripauksen omaa persoonaani ja suomalaisuutta kaikkialle, minne menenkin. Muovaudun samalla itse. Kenties minun täytyy vielä romahtaa, ennen kuin voin uusiutua täysin.
Kahlaan koko päivän opiskeluun liittyviä sääntöjä ja kursseja. Väsyn ja tuskastun, mutta päivän päätteeksi ymmärrän ehkä hieman enemmän