Paikallisbussi mutkittelee sataa kilometriä tunnissa kohti Kroatian suosiotaan nostattavaa lomakohdetta, Splitin kaupunkia. Keskisessäkin Kroatiassa sataa. Sen sijaan lämpötila nousee sitä korkeammaksi, mitä lähemmäksi saavumme Välimeren rantaviivaa. Balalaikka pauhaa radiossa ja maisema muuttuu metsäisistä vuoristoista valkeisiin kalkkikivirantoihin. Turkoosi vesi valuu vuorilta alas tyyniin lahden poukamiin. Olen saapunut paratiisiin.
Splitin kaupunki, Marjanin niemimaan kukkuloilta kuvattuna
Riva bulevardi kuhisee turisteja jossakin määrin enemmän, kuin muualla kaupungissa. Lomasesonki on kuitenkin vasta aluillaan eikä kepeä välimerellinen tunnelma muutu muutamasta monikansallisesta matkaajasta huolimatta
Splitissä löydän varaamani majapaikan muutaman väärän valinnan jälkeen. Oikea osoite hahmottuu vanhan kaupungin kätköissä piileksiväksi sivukujaksi, ja paikallisen perheen pyörittämäksi pikku-bisnekseksi. Talon emäntä ottaa vastaan minut ja rahani. Sitten hän artikuloi englanniksi niin selkeästi kuin taitaa muutaman sanasen kaupungista, ja pyytää minua seuraamaan nuorta poikaa. Pahimmassa teini-iän äänenmurroksessa rimpuileva nuori mies yrittää small talkata saattaessaan minua jollekin toiselle kujalle. En oikein ymmärrä, minne olemme menossa ja, mistä olen maksanut, joten keskustelu jää yksin kroatialaisen skeittaripojan harteille.
Vanhan kaupungin arkkitehtuuria
Nuori mies johdattaa minut isoäitinsä asunnolle. Harmaapäisen mummun talosta on kyhätty erillinen huone maksaville vieraille. Mummu kättelee, siirtelee keppiään puolelta toiselle tohkeissaan ja sopottaa jotakin kroatiaksi. Poika tulkkaa äänenmurroksen sävyttämänä, minkä ehtii. Mummu on itsekin kiertänyt aikoinaan maailman, ja taitanut venäjän sekä saksan kieltä. Nyt on kuitenkin kuulo ja muisti mennyt, mutta jalat vielä jonkin verran pelaavat. ”Gut! Gut!”, mummu huutelee, kun kiittelen ja asetun taloksi väliaikaiseen kotiini.
Mummun talossa minua odottelee yksi sänky ja kylmää vettä valuva suihku. ”Nema problema!”, olen jo totuttautunut kylmään veteen ja erilaisiin lepopaikkoihin.
Viikko Splitissä sujuu yhtä sutjakkaasti, kuin kotiutuminen yllätyksellisen mukavaan majapaikkaani. Nautin turkoosista merestä, lämpöisistä päivistä ja Marjanin niemimaan metsäisistä poluista. Kiipeilen kallioilla ja löydän joka päivä uuden kolon, missä paistatella päivää.
Oh! Välimeren taika tarttuu minuunkin ihastellessani maisemia.
Tässäkin paratiisissa on käärmeensä. Paistatellessani päivää yksinäisillä kalliorannoilla tapaan muutaman paikallisen viuhahtajan. Toinen päättää lähestyä kysymällä aurinkorasvaa. Kun kaivan reppuani, hän heittää housut jaloistaan. Pyydän miestä pukeutumaan ja lähtemään, mitä pikimmiten. Pettynyt strippari onneksi tottelee pyyntöäni, ja häipyy yhtä nopeasti kuin ilmestyykin. Aluksi tämä kohtaaminen naurattaa. Kun tapaan vielä pari muuta samankaltaista onnenonkijaa, minua alkaa jo ärsyttää, ja hakeudun suositummille rannoille.
Suunnitelmani matkustamisesta lähikaupunkeihin tai saariin unohtuu, tutkiessani Splitin ympäristöä. Joka aamu mummu toivottaa minulle mukavaa päivää. Ostan tuoreita hedelmiä, marjoja ja kasviksia markkinoilta, jotka ovat avoinna aamusta iltamyöhään. En ihmettele ollenkaan sitä, kuinka kepeä Split houkuttelee yhä enenevässä määrin matkailijoita pysähtymään tähän ihastuttavaan kaupunkiin hetkeksi tai pariksi.
Ohitan tämän vanhan rakennuksen vuoren seinämässä muutamaan kertaan. Viimeisenä päivänä kiipeän katsomaan sen ikkunoista merelle.
Bene biitsiä koristaa parhaat päivänsä nähnyt laiva.
Okei. Täytyy myöntää, että nautin ajastani Splitissä.
Toisiksi viimeisen päivän aamuna annan mummulle englanniksi kyhätyn ruutulapun, ilmoittaakseni aikaisesta lähtöajastani. Toivon, että nuori mies ehtisi tulkkaamaan isoäidille aikeistani. Illalla saapuessani takaisin asunnolleni, mummu odottelee minua verannalla. Hän kapsahtaa kaulaani, sopottaa tohkeissaan kroatiaa ja teputtelee edestakaisin keppinsä tukemana. ”Gut! Gut! Hvala! Hvala!, yritän toistella kiitossanoja kielellä, jota en ymmärrä yhtään enempää. Kroatialainen isoäiti jatkaa vielä tovin jargoniaansa. Ilmeisesti jotakin huonoista polvista, minun hiuksistani ja sitten taas halataan. Tätä jatkuu muutaman minuutin ajan, kunnes hän ilmoittaa menevänsä nukkumaan. Olen hämilläni, kiitollinen ja onneissani.
Jätän mummulle purkin hunajaa sekä pienen lapun kiitokseksi ajastani mukavassa majapaikassa
Aamulla suljen huoneeni oven. Jätän mummulle pienen lahjan kiitokseksi ajastani majapaikassani. Matkani ensimmäiset hyvästit. Tunnekuohu valtaa turkoosin meren aaltojen lailla mieleni, kun suljen ystävällisen mummun talon oven.