Rynnistäessäni jälleen bussin kyydissä Slovenian läpi Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin, ihastelen vuoristoisia maisemia. Havumetsät piirtyvät näkökenttääni ja harmittelen, ettei minulla ole aikaa jäädä samoilemaan Slovenian puolelle. Saavuttuamme sateiseen Zagrebiin, tuntuu kuin olisin matkannut linikan sijaan aikakoneella viisikymmentä auringonkiertoa taaksepäin. Talojen julkisivut järkyttävät huonokuntoisuudellaan. Ohitseni köröttelee museoaikainen, ruosteinen raitiovaunu ja noin 15 vuotiaat pojat pistävät röökin palamaan ohittaessani paikallisen koulun.
Mieleni on yhtä sateinen, kuin vallitseva ilmasto löytäessäni vihdoin hotellintapaiseen majapaikkaani. Rinkkaan on onneksi mahtunut pullo Pariisin matkalta ostettua torakkamyrkkyä, joten eiköhän tässäkin kauhujen kammiossa voi yönsä joten kuten nukkua. Hotellihuone itsessään jatkaa 60-luvun teemaa vanhanaikaisella sisustuksellaan, ruskeankihertävällä puhelimella sekä pienen pöydän kokoisella televisiolla. Suihkusta tulee kylmää vettä niskaan ja ikkunat vetävät kuin seula. Annan kuitenkin Zagrebille tilaisuuden näyttää mahdollisuutensa. Budjettimatkallahan tässä ollaan!
Seuraavina päivinä sataa ja tuulee. Ostan lähimmältä ostarilta sateenvarjon, joka hajoaa välittömästi sen avattuani. Ilma on kuitenkin lämmin eikä minua sen vuoksi haittaa kahlata katuja peittävissä lätäköissä. Ukkosrintamat kiertelevät Zagrebia reunustavaa Medvenica-vuoristoa.
Käväisen ihastelemassa vanhaa kaupunkia sekä kävelykatuja. Piipahdan näköalapaikalla ja ”Särkyneiden sydänten museossa”. Lisäksi yritän uhkarohkeasti kavuta vuoristoon ja valloittaa sen huipun. Päädyn kuitenkin harhailemaan jossakin paremman kansan asutusalueelta.
Ihastun Zagrebilaisten ihmisten ystävällisyyteen. Suurin osa heistä puhuu myös melko hyvää englantia. He hymyilevät pauhaavasta sateesta huolimatta ja kaupungin kaduilla tuntuu turvalliselta liikkua. Paikalliset näyttävät jokseenkin suomalaisilta piirteiltään eivätkä puutu yksinäisen kaduntallaajan matkaan kysymättä. Se nostaa mielessäni Zagrebin pisteitä, huonohkosta hotellista riippumatta.
Viimesenä päivänä kävellessäni takaisin hotellinrähjälleni, sadepilvet saavat yhtäkkiä tarpeekseen. Ne kiertävät kierroksensa loppuun ja kohoavat vuoristoa kohtisuoraan ylös. Katsahdan sattumalta selkäni yli kaupunkia päin ja äimistyn. Pilvet paljastavat hiljalleen vuoriston kallioiset huiput ja auringonsäteet laskeutuvat Zagrebin ylle. Yritän ottaa kuvaa näkymästä, mutta kännykkäkamerani ei pysty tallentamaan moista kauneutta. Näky painautuu mieleni lokerikoihin. Zagreb ja Kroatia lunastavat matkani parhaat pisteet muistoihini.