Lainaa.com

Yleinen

Pääsiäishulinaa Brysselissä

06.04.2015, mau

Tapaan tutun suomalaisseurueeni Brysselin pohjoispuolella sijaitsevan hotellin aulassa. Harmaanmustaksi ruskettunut, pirteä respan täti toivottaa meidät tervetulleiksi Brysseliin. Minulle tämä on jo kolmas vierailu, mutta seurueelleni ensimmäinen. Jännitystä ja odotusta leijuu ilmassa. Kaikkein mukavinta on silti nähdä pitkästä aikaa. Monenlaisiin kaupunkeihin eksyessä ja kaikenlaisiin ihmisiin tutustuessa, tammikuinen lähtöpäiväni Suomesta tuntuu haalistuneen.

 

Pääsiäisviikonlopun iloksi ja aluksi tamppaamme ryhmäni kanssa mukulakivikatuja Brysselin vanhankaupungin keskustaan. Pian selviää, että niin tekee moni muukin turisti. Koristeelliset suklaapuodit ja värikkäät kippokuppokaupat ovat pullollaan erimaalaisia ihmisiä. Vohvelibaariin on metrien jono ja suosituin ostoskatu kuhisee halpoja hepeneitä hamuavia asiakkaita.

Belgian oluita maistellaan toki ihan heti. Kaljaraati ei kuitenkaan pääse yksimielisyyteen parhaimmasta mausta. Stella, Chimay, Trappistes ja pari muuta saavat ääniä.

Belgian oluita maistellaan toki ihan alkuun. Kaljaraati ei kuitenkaan pääse yksimielisyyteen parhaimmasta mausta. Stella, Chimay, Trappistes ja pari muuta saavat ääniä.

En oikein tiedä, missä kaikkialla ehtisimme viipottaa. Käymme viikonlopun aikana tarkastamassa kuitenkin Brysselin tutuimmat: kongressipatsaan, suuren katedraalin, kuninkaanpalatsin, pissaavan pojan ja Mont Arts – taideaukion. Kiertelemme vanhaa kaupunkia ristiin rastiin, ja näemme pääkaupungin iltapuvussaan.

Kaupungintalo iltapuvussaan

Kaupungintalo iltapuvussaan

Katedraali

Katedraali

Maistelemme Belgialaisia oluita ja syömme hyvin. Aulabaarissa keskustelemme ehkä liiankin poliittisella otteella. Kansainväliset termit taittuvat kreikkalaisen baarimikon sekä seuraan liittyvän amerikkalaisen herrasmiehen kanssa sitä mallikkaammin, mitä pidemmälle ilta etenee.

Kwak - olutta ja hauska lasi!

Kwak – olutta ja hauska lasi!

Touhukas pääsiäisviikonloppu loppuu yhtä nopeasti kuin erisävyiset ja -makuiset oluet laseissamme. Kun yliruskettunut respan täti huudahtaa ”Happy Easters and have a nice journey home!”, on todellakin tullut aika hyvästellä suomiseurueeni ja palata hiljaiseen Leuveniin. Energisestä pääsiäisviikonlopusta jää myös mukavia muistoja jokaiseen matkalaukkuun. Samalla, kun hyvästelen suomiseurueeni, hyvästelen kevään alkupuoliskon. Ajatukset suuntautuvat kohti seuraavaa seikkailua. Suuren matkalaukkuni juuttuessa Leuvenin katukivetyksiin, toivotan entistäkin mielenkiintoisemman loppukevään tervetulleeksi.

Viriviri, tööt tööt! Näin kulkee 4 kilometrin matka juna-asemalta kohti opiskelijahuussia

Viriviri, tööt tööt! Näin kulkee neljän kilometrin matka Leuvenin juna-asemalta kohti opiskelijahuussia


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *