Kävelen sokkeloisia Pariisin katuja mielin määrin. Käännyn pieniltä korttelikaduilta suurille bulevardeille. Eksyn tuon tuostakin kaupunkiviidakkoon. Ranskalaiset korot kopsahtavat asfalttiin siellä täällä, ja eriskummallisen näköisiä ihmisiä tulee vastaan. Siististi pukeutuneella, pitkähköllä bisnesmiehellä on vaaleanpunainen käsilaukku, kengät ja silmälasien sangat. Toisaalla seurailen hetken pulumiestä. Kun hän koittaa kätellä, käännyn muualle. Pulut lentelevät siellä täällä, ja likaisen imelä haju täyttää tantereen.
Moulin Rougen edusta on hiljainen aamutuimaan
Sacre Coeurin nähdäkseen pitää hiukan kuntoilla, en ehdi laskea rappujen määrää huomatessani rosvojoukon
Ihastun Montmarten alueeseen, vaikka Sacre Coeurin kirkon portailla vaaniikin rosvojoukko. Pääsen heidän ohitseen pitämällä kädet taskuissa ja katseen maassa. Joudun kuitenkin korottamaan ääntäni, kun yksi hemmoista koittaa tarttua käteeni. ”NO! LET ME BE ALONE”. Hemmo irrottaa välittömästi otteensa ja huutaa perääni ”Relax girl! Be happy!”. Tekisi mieli huutaa jotakin takaisin, mutta annan asian tällä kertaa olla.
Pakollinen kirkkokuva: Sacre Coeur
Maaliskuun keväisempi viikonloppu suo Pariisin kaduille auringonpaistetta. Kirsikkapuut kukkivat. Tiet täyttyvät edelleen ihmisistä ja linnunlaulu hukkuu kaupungin hälinään.
Ah Paris!
Pientä kansankiihotustakin on ilmassa. Keltaisin vappupalloin ja liehuvin lipuin sonnustautunut tuhatpäinen kansalaispartio on vallannut yhden Seinen ylittävistä silloista. Muutamat kiipeävät pakettiautojen päälle nostattamaan joukkueen yhteishuutoon. Mellakkapoliiseja näkyy kertyvän tuota pikaa samoille kulmille notkumaan. Ihmettelen ja odotan. Olisiko mellakkapoliiseilla mitään saumaa pitää tuota pillastunutta, hulluuteen ja väkivaltaan ryhtyvää laumaa aisoissa? Entäpä jos lauma olisi järjestäytynyt ja suunnitelmallinen? Näistä mielikuvista huolimatta, tunnen oloni hieman turvallisemmaksi, poliisien päivystäessä edes jollakin tavalla mylvivän väkijoukon ympärillä.
Anatomian museon edustalle avautuu pikkutarkasti hoidettu luonnontieteellinen puutarha, jossa paikalliset Valentin Konoset ottavat mittaa toisistaan
Pariisi tarjonnee jokaiselle rauhalliselle ja rauhattomalle sielulle jotakin. Niinpä löydän itseni luonnontieteellisestä puutarhasta ja anatomian museosta. Kaaoksen jälkeen helpottaa perehtyä yksittäisiin luurankoihin ja fossiileihin, elävien ihmismassojen sijaan.
Luulanko!
Museon suurin otus. Valas!
Kaksipäinen vekara
Anatomian museossa on hiljaista. Vain muutamia vierailijoita häärii kameroidensa kanssa suurimpien luurankojen ympärillä, ja saan keskittyä rauhassa muinaisten aikojen eläin- ja ihmistieteellisiin kokeisiin. Maljoissa lilluvia aivoja ja kaksipäisiä vasikoita äimistellessä aika menee kuin siivillä. Mieleni jää tutkimaan museon jokaista yksityiskohtaa, kun astun sen vanhoista puuovista takaisin Pariisin kuhisevaan ihmiskeitokseen.
Entisaikojen aivojen anatomiaa. Kenenhän lienee?
Neurologiaa. Mahtaa olla vaikea erotella hermokudos aivoista ja askarrella se lasilevylle
Keuhkot purkkiin. Keuhkot ovat harmaata, tiivistä massaa.
Sukupuuttoon kuollut muinaisten aikojen hirvi…
…ja pari apinaa