Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokka: Yleinen

Yleinen

Berliini, osa 2.

10.04.2015, mau

Berliinissä, kun olen, otan kunnollisen turistin lailla asiakseni käydä katsomassa 2. maailmansotaan liittyviä ”nähtävyyksiä”. Hitlerin urotöitä ja aikaansaannoksia näkyy kaikkialla. Sodat ja sotien jälkeiset loppumainingit ovat muokanneet kaupunkia, ja esimerkiksi muurin erottaman lännen- ja itäpuolen erot näkyvät edelleen selkeinä.   Valtavien rakennustyömaiden alle peittyy vanhoja sekä vasta vireillä olevia rakennuksia. Berliiniä nimitetäänkin osuvan sukkelasti Euroopan suurimmaksi rakennustyömaaksi.   Saavun Holokaustien …

Yleinen

Berliini

08.04.2015, mau

Kymmenen tunnin ja muutaman sadan unettoman kilometrin jälkeen, bussilastillinen sekavia matkailijoita tupsahtaa pyörimään Berliinin laitamille. Noin 3,5 miljoonan germaanin asuttama Saksan pääkaupunki on aamutuimaan kuitenkin hiljainen. Saan omaksi onnekseni etsiä vaivihkaa tyhjenevällä bussipysäkillä oikean suuntiman hotellille. Kukaan ei kiinnitä minuun minkäänlaista huomiota, ja kiitän mielessäni saksalaista välinpitämättömyyttä tätä turistia kohtaan. Kävelymatkaa kolmen tähden huvilalle on aika lailla. Väsyttää …

Yleinen

Pääsiäishulinaa Brysselissä

06.04.2015, mau

Tapaan tutun suomalaisseurueeni Brysselin pohjoispuolella sijaitsevan hotellin aulassa. Harmaanmustaksi ruskettunut, pirteä respan täti toivottaa meidät tervetulleiksi Brysseliin. Minulle tämä on jo kolmas vierailu, mutta seurueelleni ensimmäinen. Jännitystä ja odotusta leijuu ilmassa. Kaikkein mukavinta on silti nähdä pitkästä aikaa. Monenlaisiin kaupunkeihin eksyessä ja kaikenlaisiin ihmisiin tutustuessa, tammikuinen lähtöpäiväni Suomesta tuntuu haalistuneen.   Pääsiäisviikonlopun iloksi ja aluksi tamppaamme ryhmäni kanssa mukulakivikatuja Brysselin vanhankaupungin …

Yleinen

Leuvenin kellot kajahtaa

02.04.2015, mau

Päätämme juhlistaa vaihto-opiskelumme puoliväliä ja pääsiäisloman alkua käymällä opiskelijoiden suosimassa kiinalaisessa ravintolassa. Melko pian selviää, että nuudeliruoka on halpaa, mutta epäilyttävää. Tarjoilija haalii nuudelia kippoon puoliksi jonkinnäköisellä keittiövälineellä, puoliksi käsillä. Pastasta löytyy hius ja tilatessani tofuvaihtoehdon, saan kaksi kertaa kanavaihtoehtoa: ”Not good, not worth for a visit again!”   Kun olen toivottelemassa mukavia lomapäiviä, tsekkityttö …

Yleinen

Pariisi, osa 2

28.03.2015, mau

Kävelen sokkeloisia Pariisin katuja mielin määrin. Käännyn pieniltä korttelikaduilta suurille bulevardeille. Eksyn tuon tuostakin kaupunkiviidakkoon. Ranskalaiset korot kopsahtavat asfalttiin siellä täällä, ja eriskummallisen näköisiä ihmisiä tulee vastaan. Siististi pukeutuneella, pitkähköllä bisnesmiehellä on vaaleanpunainen käsilaukku, kengät ja silmälasien sangat. Toisaalla seurailen hetken pulumiestä. Kun hän koittaa kätellä, käännyn muualle. Pulut lentelevät siellä täällä, ja likaisen imelä haju täyttää tantereen. Ihastun …

Yleinen

Pariisi

27.03.2015, mau

Ah! Pariisi! Ranskalaisen taiteen ja aarregallerioiden pyhättö. Romantiikan alku ja juuri. Ihana Seine! Makeat viinit ja fantastiset ruoat! Haute Coutouren ja maailman muodin mekka. Ranskan pääkaupunki. C’est la vie! Hohoo! Manifique! Pariisi on yksi Euroopan ja maailman suurimpia metropoleja. Paikallisia ranskattaria ja Napoleonin jälkeläisiä koko alueella asustaa kaiken kaikkiaan 11,9 miljoonaa. Vuosittainen turistimäärä on joidenkin arvioiden mukaan 45 miljoonaa siihen päälle. Siksipä pohjoisen Ranskan aakeanlaakeat …

Yleinen

Syntymäpäivä

23.03.2015, mau

Käväisemme juhlistamassa vanhentumistani pienimuotoisesti leipomossa, jossa näyttää olevan 60-luvun teema. Elvis viihdyttää ikivihreillään kiepsahtaessamme hurmaavien pullatiskien eteen. Viimeisen päälle laittautunut vanhempi leidi hääräilee tiskin takana ja kaataa kahvia harvoille pöydissä istuville asiakkaille. Lähestyvä pääsiäinen on inspiroinut rouvaa sonnustautumaan keltaisen kirpeään mekkoon. Hän on punannut huulensa ja kietonut oranssin huivin kaulaan. Vähän väliä leidi intoutuu huutamaan jotakin hollanniksi ja narahtaa käkättävään nauruun. Tanssahtelee …

Yleinen

Ghent fiilikset osa 2

22.03.2015, mau

 

Yleinen

Ghent

22.03.2015, mau

Ei ole mitenkään hirveän kaunis aamu, kun saavumme täpötäydellä paikallisjunalla Ghentin kaupunkiin, Belgian länsiosaan. Tällä kertaa matkaani on uskaltautunut eräs itävaltalainen sekä ranskalainen polo. Hyinen ilma piiskaa vasten kasvoja, kun ihmettelemme autioita kortteleita. Missä kaikki ihmiset ovat? Innostus nostaa kuitenkin tunnelmaa ja löydämme muutaman kivisen kadunpätkän jälkeen vähän vilkkaamman keskustan. Leie-joen varrella sijaitseva Ghent on Belgian kolmanneksi suurin kaupunki. Paikalliset asukkaat tuntuvat …

Yleinen

Mukavuusalueella kaikki hyvin?

17.03.2015, mau

Sopeutuminen Leuvenin ”arkeen” rennon Brysselin viikonlopun jälkeen käy hitaasti. Olisi enemmän kuin monta asiaa mietittävänä ja suunnitelmissa. Välillä tarvitsen seuraa, ja lupaudun aamukahville tsekkitytön kanssa. Aamukahvit venyvät kuitenkin myöhälle iltapäivään. Ensin käväistään pikapikaa tuolla ja sitten täällä. Jutellaan muiden ulos uskaltautuneiden kanssa ja suunnitellaan tulevia viikkoja. Joskus (tai jo melko usein) kaikki häppeninki ympärilläni ylittää sietorajani. …

Yleinen

Leuven 2

08.03.2015, mau

Jep, taas säntäilen Leuvenin katuja pari viikon ajan. Kahdessa viikossa muutaman (kymmenen)tuhannen asukkaan kylä alkaa kutistua yllättävän nopeasti. Kuljen jo tutuiksi tulleita reittejä, tapaan samoja naamoja ja istun ”lempipaikalla” ruokalassa. Asunto ja pieni huoneeni käyvät nekin ihan liian tutuiksi. Opin vihaamaan koko läävää. Asunto on likainen ja kolkko, putket eivät vedä, suihku on aina ja edelleen järkytys. Uni ei meinaa tulla kovalla sängyllä …

Yleinen

Köln / Cologne (Saksa) 2

28.02.2015, mau

Minulla on muutama päivä aikaa Kölnissä. Uuvuttuani shoppailuun, oikaisen ryhtini ja suuntaan paikalliseen Korkeasaareen. Kölner Zoo näyttää aluksi melko hiljaiselta ja suurin osa häkeistä ammottaa tyhjyyttään. Tapaan ainoastaan vikkeliä magnusteja aamuhommissaan. Sittemmin äkkään, että eläintarha ei ehkä ole levittäytynyt hirvittävän laajalle, mutta sinne on rakennettu monenlaisia eläintaloja eri teemoilla. Viidakko- ja havumetsätalojen sisällä kuhisee. Tapaan esimerkiksi …

Yleinen

Köln / Cologne (Saksa)

26.02.2015, mau

Kölnin miljoonakaupunki (Cologne) sijaitsee Saksan länsiosassa, lähellä Belgian rajaa. Matka sujahtaa aamutuimaan nukkuessa ensin junassa Brysseliin tunnin ajan, sitten bussissa Kölniin nelisen tuntia. Bussikuski suuttuu ja raivoaa minulle, kun löydän oikean linikan isohkolta Bryssel Nordin bussiasemalta vasta viime tipassa. Hän paiskaa rinkkani auton tavarasäilöön ja tönii minut sisälle. Kölnin asemalla kuski ja bussi meinaavat puolestaan lipsahtaa nenäni edestä …